Innovatiivista ja rakentavaa markkinointia

Marita Vuorinen

”Lähestyimme Creamediaa noin vuosi sitten tarvitessamme yhteistyökumppanin uuden, suunnitteilla olevan Pikiruukin kohteemme markkinointiin”, muistelee NSA Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Jan Storbacka.


Ajoitus oli Creamedian kannalta oivallinen, sillä olimme juuri alkaneet panostaa isosti 3D-suunnitteluun. Toimeksiannosta muodostuikin mielenkiintoinen ja haastava pilottityömaa tällä saralla.

”Suurimmiksi haasteiksi osoittautuivat käytettävissä olevan 3D-tekniikan lähes rajattomien mahdollisuuksien hyödyntäminen järkevästi sekä makuerot kohdekuviin liittyvän sisustussuunnittelun suhteen. Yhteisymmärrykseen päästiin kuitenkin aina”, toteaa Storbacka.

Upean kohteen laadukkuutta ja viihtyisyyttä huokuvat 3D-kuvat yhdistettiin myös dronella kuvaamaamme videoon (alla).

”Matkan varrella päätimme, että pitkään harkitsemamme nettisivu-uudistus on syytä tehdä nyt kun käytössä on tuoretta, edustavaa kuvamateriaalia sekä uusi, osaava mainostoimistokumppani. Samasta syystä päätimme panostaa myös entistä laadukkaampiin kohde-esitteisiin. Hyödynsimme siis Creamedian monipuolista osaamista laajalla rintamalla – ja olemme lopputuloksiin todella tyytyväisiä”, Storbacka kertoo.

Meillä Creamediassakin yhteistyö koettiin sekä toimivaksi että opettavaiseksi. Kyseessä oli siis todellinen win-win-projekti.

NSA

Jos haluat tehdä markkinoinnista näyttävämpää, ota yhteyttä: jaakko.niemela@creamedia.fi, 040 6790 660 

 

 

 



Jätä yhteydenottopyyntö